120-vuotias yhdistyksemme kiittää jäseniään

Eilen vietimme odotettuja 120-vuotisjuhliamme. Jokainen juhlien 50 illalliskortista varattiin nopeaan tahtiin. Ravintola Piha historiallisessa Klingendahlissa tarjosi täydellisen ympäristön juhlia taipalettamme.

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuija Heinilän puhe. Kuva by Saara Partanen (Mimi & Nöde)

Yhdistyksen puheenjohtaja piti illan kunniaksi puheen, joka avasi meille yhdistyksemme historiaa ja samalla juhlatilaisuutemme. Puheen piti myös paikalle kunniavieraaksemme saapunut Kätilöliiton varapuheenjohtaja Leena Lehto. Saimme kuulla miksi kätilöiden yhdistystoiminta sai aikanaan Suomessa alkunsa ja sana reilu vuosi sitten aloitetusta kollegakahvila-toiminnastammekin oli kantanut liiton hallituksen korviin saakka. Yhdistys sai myös lahjaksi kauniin taulun, jonka sijoituspaikkaa jäämme nyt halituksen kesken miettimään.

Ravintola Piha saa yhdistyksen hallituksen jäseniltä lämpimän kiitoksen järjestelyistä. Yhteistyö sujui mutkattomasti, ruoka oli todellakin herkullista ja sitä oli runsaasti tarjolla.

Valehtilijoiden klubi, kuva by Saara Partanen, Mimi&Nöde

 

Juhlien tarkoitus oli ennen kaikkea rento hauskanpito yhdessä. Kun seksin itse-oikeutettu jumalatar Salla Asplund kutsui lavalle valehtelijoiden klubin pahaa-aavistamattomat jäsenet, saivat kätilöporukan vatsalihakset ilmaista naurutreeniä. Klubin jäsenet kuvailivat onnistuneesti koruja, stressileluja ja kalastusvälineitä, jotka tosin lähemmässä tarkastelussa paljastuivat kaikki jumalattaren mukanaan tuomiksi seksivälineiksi.  Panelistimme eivät tästä lannistuneet ja miksipä olisivatkaan, sillä kaikki saivat kotiin viemisiksi pienet lahjat kiitoksena heittäytymisestään.

Klubin jälkeen oli aika päästää kätilöt valloilleen. Jos kukaan ei ole koskaan juhlinut kätilöporukallisen seurassa, voimme vakuuttaa, etteivät kätilöt juhlaseurana(kaan) jätä ketään kylmäksi. Viihdyttäjäksi saapunut

RockPopCafe lunasti odotukset ja sai 50 päisen juhlakansan lattialle nauttimaan. Kuva by Saara Partanen (Mimi & Nöde)

RockPopCafe lunasti odotukset ja houkutteli nopeaan tahtiin lähes koko salillisen kätilöitä kerralla tanssilattialle. Lokakuun ilta saattoi ulkona olla viileä, mutta sisällä lämpötila ja tunnelma kohosivat nopeaan tahtiin!

Juhlinta jatkui aina keskiyölle saakka. Yö täyttyi siitä yhteenkuuluvuuden tunteesta, jonka yhdistys ja yhdessä olo voi meille kätilöille antaa. Ovella tulet valaisivat pimeyttä pehmeästi, ja hengitys

Tiivistunnelmainen tanssilattia, kuva by Saara Partanen (Mimi & Nöde)

huurusi pienen pakkasen ansiosta. Juhlat vahvistivat sen, jonka me aktiivisesti toimintaan osallistuvat jo tiesimme: yhdistyksemme voi omata kunniakkaan iän, vaan on silti nuorekas ja ajaton. Energinen ja jokaisen jäsenensä näköinen: identiteetiltään itsenäinen ja vahva. Kiitos jokaiselle osallistujalle ja hengessä mukana eläneelle. Nostetaan vielä kerran malja 120-vuotiaalle historiallemme!

P.s.: Muista seurata sivujamme sekä Facebook-sivujamme tulevien tapahtumien osalta. Yhdessä tekeminen vie niin vähän ja antaa paljon. Hallitus kokoontuu vielä tämän vuoden puolelle suunnittelemaan kevään toimintaa, mutta hienoja asioita on tulossa, sen tiedämme jo nyt. Kollegakahvila-toiminta jatkuu jo tammikuussa, tervetuloa! 120-vuotias yhdistyksemme on vain yhtä aktiivinen kuin jäsenensäkin ovat. Tule ja tutustu kollegoihisi alueella!